Vaikka kuinka yritän pitää ajatukset kurissa, huomaan ajattelevani Toista. Miten mukavaa oisi viettää aikaa yhdessä, pitää hauskaa.

Tänään olen ollut kuin pilvessä. Illan sain olla Toisen kanssa. Ihan lähellä.

Miten tässä kävi näin?

Miten ei edes tunnu missään? Ei mitään syyllisyyttä. Täällä vaan on niin oma maailmansa. Ihan erillään siitä todellisuudesta.

Ja Toinen on juovuttava. Huomaan nauttivani Toisen kanssa vietetystä ajasta koko ajan enemmän ja enemmän. Eikä tässä todellakaan auta, että Toinen on valtavan ihana.

Toinen on juuri sellainen, mistä aina haaveilin, melkein. Toinen on himottava, hauskaa seuraa ja aivan samalla aaltopituudella. Toinen on väärin.